Onkin taas aika postata, kun edellisestä on vierähtänyt aikaa! Tänään valmistui koristetyyny aivan uudella tekniikalla! Viikonloppuna lueskelin kirjaa missä esiteltiin erilaisia kirjontatekniikoita ja tänään olin jo ostamassa uusia askartelutarpeita. Päätin kokeilla silkkinauhakirjontaa, se kun ei vaikuttanut kovin monimutkaiselta tekniikalta. Ensimmäiset neljä ruusua meni aivan mönkään, mutta sitten sainkin kukkaset jo onnistumaan. Tyyny itsessään on melko imelän näköinen, eikä ihan minun tyyliä, mutta muuten onnistunut.
Tämän ajattelin laittaa salin sohvalle, kunhan saan sen sohvan tehtyä. Viikonloppuna sain myös ystävältäni ulkomaan tuliaisina tällaisia ihania kippoja! Nämä ovat ilmeisesti suitsukkeiden alusia, mutta juuri sopivan kokoisia nukkekotiin.
Tällä viikolla alkaakin joulukuu ja se tietää joka aamu joulukalenterin avaamista! Meillä on ystäväni kanssa tapana vaihtaa nukkekotiaiheiset joulukalenterit joka vuosi. Tänä vuonna voin laittaa tänne kuvia ja hiukan kertoa mistä missäkin lahjassa on kysymys. Tältä näytti tekemäni kalenteri kokonaisuudessaan tänä vuonna. Ripustin koristeltuja pusseja valmiiseen pyykkinarupohjaiseen kalenteriin.
Minulla on jokavuosi sama ongelma: Miten pakata pikkuruiset lahjat järkevästi? Yritin nyttenkin keksiä jotain laatikkosysteemiä näille, mutta laatikot olivat nähtävästi loppuneet tämän paikkakunnan askarteluliikkeistä...
No, pyykkinaru toimii vielä ensivuonnakin.
Täällä kertoillaan mielikuvituksellisen nukkekodin ja sen persoonallisten asukkaiden elämästä. Unohdettu talo on jäänne jostain ajasta ennen nykyistä maailmaa, rapistuva kartano entisajan ja nykyisyyden välimaastosta... Käytännössä tämä kuvaus tarkoittaa itse rakenneltuja esineitä, tavaroita, nukkeja ym hömppää!
maanantai 28. marraskuuta 2011
perjantai 11. marraskuuta 2011
Vesielementti
Tässäpä kokeilu lumisadepallosta, vai mikä tämä nyt sitten oikealta nimeltään onkaan. Eli sisällä on oikeasti vettä ja sellaista läpikuultavaa hilettä. Pää löi tyhjää, kun koetin miettiä, mitä rakentaisin kuupan sisälle. Päädyin helppoon, ja itselle mieleiseen kukka-aiheeseen. Osa kukista on valmistettu massasta, osa on muovisia. Lisäksi liimasin sisälle pieniä strasseja ja mini-helmiä.
Saa nähdä, kuinka kauan tässä pysyy vesi. Jotenkin epäilen että se haihtuu ajanmyötä. Tai sitten nukkekotiin tulee pienimuotoinen vesivahinko. Ainakin toistaiseksi vesi on pysynyt sisällä ihan hyvin. Tästä oli hiukan hankala saada hyvää lähikuvaa, ja nuo valkoiset kukat meinaavat aina uppoutua taustaan.
Unohdin mittatikun kuvasta, mutta tuon "lasikuvun" sisään mahtuu juuri ja juuri aikuisen etusormen pää.

keskiviikko 9. marraskuuta 2011
Keltainen sohva
Niin.. Olin aikeissa valmistaa kahden tai kolmen istuttavan keltaisen sohvan oleskelutilaan joulua varten, mutta sain valmiiksi mustan pienen nojatuolin kirjastohuoneeseen. Ajatus liiman löttäämisestä kutisti projektia hieman ajateltua pienemmäksi. Toisaalta nyt olen astetta kokeneempi sohvan valmistaja, ja ehkä osaan välttää suurimmat sudenkuopat kun oikeasti valmistan sen keltaisen sohvan...
Olen kuitenkin ihan tyytyväinen kokonaisuuteen, tosin se vie huoneesta aika suuren osan. Nukkeen verrattuna koko on melko sopiva, liekkö nukkekoti sitten hiukan liian ahdas?
Innokkain pääsi kuvauksiin... Ehkä sohva vielä valmistuu, mutta luultavasti myöhemmin, koska olen valmistellut kiireellä tavaroita ystäväni joulukalenteriin. Niitä esittelenkin sitten joulukuussa!

tiistai 8. marraskuuta 2011
Papan muistelmat
Syysillan sade piiskaa ikkunaa ja puut rahisuttavat levottomina oksiaan rapautuneen talon seinään. Pappa on vaipunut syvälle ajan kultaamiin muistoihin.. Partaansa sivellen hän tuumii, vieläkö muistot heräisivät henkiin uudelleen.
Nämä miekat ovat jotain metallia, liekkö osaksi ainakin messinkiä. Pintaan on tehty upotuksia ja koko höskä koristeltu emalilla. Hauskinta tässä on se, että jokainen miekka on hiukan erilainen! Kenen lie...
Miekat löytyivät siis kirpputorilta muutamalla eurolla ja olin onnesta soikeana! Jos koko telineelle ei löydy paikkaa, aion kyllä laittaa pari miekkaa ristiin papan kirjastohuoneen seinälle tunnelmaa tuomaan.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)