Aamu valkenee unohdettuun metsään. Rapistuva kartano viipyilee vielä sumuverhon sisällä kuin torkkuen. Se on kuin haipuva muisto menneestä ja kuitenkun niin täynnä uutta elämää.
Keittiössä vallitsee vielä hiljaisuus ja yrttien vieno tuoksu leijailee aamun hämärässä..
Tänne talon asukkaat hiipivät yksitellen aamukahville jokapäivä ennen auringon ensisäteitä.
Seesteinen tunnelma rikkoutuu kuivien puiden kalahtaessa puulattiaa vasten. Pian uunissa rätiseekin jo valkea ja aamukahvin porina tervehtii iloisesti talon ensimmäistä asukasta.
Hän on Amalyn, talon ensimmäinen asukas...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti